Tavoite
Tavoitteena on työllistää opiskelijat käsi- ja taideteollisuusalan tai palvelualan tehtäviin. Opiskelija voi työllistyä edellytystensä mukaisesti avoimille työmarkkinoille, tuettuun työhön tai työtoimintaan. Osa opiskelijoista voi hakea myös ammatilliseen koulutukseen. Tavoitteena on myös ylläpitää ja kehittää palvelualoilla tarvittavia vuorovaikutus- ja sosiaalisia taitoja
Tavoitteena on myös opiskelijan selviytyminen jokapäiväisessä elämässä mahdollisimman itsenäisesti, yhteiskunnan ja työyhteisön vastuullisena jäsenenä.
Kenelle?
Peruskoulunsa suorittaneille henkilöille, joilla on soveltuvuutta ja kiinnostusta työskennellä käsi- ja taideteollisuusalalla tai palvelualalla. Koulutukseen valittavalla tulee olla työtehtäviin riittävät motoriset ja omatoimisuus taidot.
Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava opetus ja ohjaus on tarkoitettu henkilöille, joiden oppimisedellytykset tai elämäntilanne eivät mahdollista tutkintotavoitteisen ammatillisen koulutuksen suorittamista. Heillä on kuitenkin edellytyksiä sijoittua alan työtehtävään. Koulutus soveltuu myös henkilöille, joiden edellisistä opinnoista on pitkä aika.
Kesto ja sisältö
Koulutus kestää 40-120 opintoviikkoa, 1-3 lukuvuotta. Jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma, HOJKS. Opiskeluun kuuluu tavoitteellinen, ohjattu ja arvioitu työharjoittelujakso, jonka pituus määräytyy HOJKS:in mukaan.
Opintokokonaisuudet:
Opiskeluvalmiudet: Oppimaan oppiminen, viestintä ja vuorovaikutus, toinen kotimainen kieli ja/tai vieraat kielet, matematiikka, tietotekniikka
Toimintakyvyn edistyminen: Yhteiskunnassa toimiminen, itsetuntemus ja sosiaaliset taidot, arkielämän taidot ja itsenäisen asumisen valmiudet, vapaa-aika, liikunta ja motoriset taidot, terveystieto, taide ja kulttuuri
Työelämän valmiudet: työlämän valmiudet ja työelämään valmentautuminen
valinnaiset opinnot
Koulutuspaikka
Porvoon toimipaikka 2, Kaivokatu 37, 06100 PORVOO, puh. 050 554 0823
Hakeminen
Koulutus alkaa elokuussa. Opiskelijaksi haetaan suoraan opiston omalla hakulomakkeella. Keskuspuiston ammattiopisto ei ole mukana yhteishaussa.
Yleiset hakuohjeet ja lomakkeet löytyvät kohdasta Hakeminen.