TYVA Palvelu

Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus palvelualoille, TYVA PALVELU, 80 ov

Tavoite

Kaksivuotisen koulutuksen tavoitteena on tukea opiskelijoiden työllistymistä palvelualojen avustaviin tehtäviin kaupan alalle, hoiva-alalle tai catering-alalle. Opiskelija voi työllistyä edellytystensä mukaisesti avoimille työmarkkinoille, tuettuun työhön tai työ- ja päivätoimintaan. Tavoitteena on myös tukea opiskelijaa selviytymään jokapäiväisessä elämässä mahdollisimman itsenäisesti, yhteiskunnan ja työyhteisön vastuullisena jäsenenä.

Kenelle?
Peruskoulun yksilöllisen opetussuunnitelman mukaan suorittaneille henkilöille, joilla on valmiuksia ja kiinnostusta toimia palvelualoilla.

Kesto ja sisältö
Koulutus kestää 80 opintoviikkoa eli kaksi vuotta. Työvalmennus, yhteiskunnassa toimiminen sekä arkielämän taidot ja itsenäisen asumisen valmiudet ovat oleellinen osa opiskelua.

Ensimmäisen lukuvuoden aikana opiskelija tutustuu kolmeen palvelualan sektoriin koulussa sekä käy työvalmennusjaksoilla (kauppa, hoiva, catering). Toisena opiskeluvuotenaan opiskelija valitsee itselleen mieluisimman alan, jolla käy työvalmennusjaksoilla. Jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma.

Opintokokonaisuudet:

  • Opiskeluvalmiudet: Oppimaan oppiminen, viestintä ja vuorovaikutus, toinen kotimainen kieli ja/tai vieraat kielet, matematiikka, tietotekniikka

  • Toimintakyvyn edistyminen: Yhteiskunnassa toimiminen, itsetuntemus ja sosiaaliset taidot, arkielämän taidot ja itsenäisen asumisen valmiudet, vapaa-aika, liikunta ja motoriset taidot, terveystieto, taide ja kulttuuri

  • Työelämän valmiudet: työlämän valmiudet ja työelämään valmentautuminen

  • valinnaiset opinnot

Koulutuspaikka
Metsälän toimipaikka, Läkkisepänkuja 8, 00620 Helsinki, puh. 050 431 8906

Hakeminen
Koulutus alkaa elokuussa. Opiskelijaksi haetaan suoraan opiston omalla hakulomakkeella. Keskuspuiston ammattiopisto ei ole mukana yhteishaussa.

Yleiset hakuohjeet ja lomakkeet löytyvät kohdasta Hakeminen.

Siirry sivun alkuun